Siviiliyhteiskunnan puolustaja olemme me kaikki

Elämme ajassa, jossa siviiliyhteiskunnan kriisinkestävyys ei ole enää teoreettinen käsite tai vain varautumissuunnittelun osa. Se on hyvin konkreettinen turvallisuuskysymys. Kysymys siitä, miten arki jatkuu vakavien ja pitkäkestoisten kriisien aikana. Jopa sodan oloissa.

Huoltovarmuus on Suomessa pitkään perustunut vahvaan luottamukseen: luottamukseen instituutioihin, yhteistyöhön ja siihen, että yhteiskunnan keskeiset toimijat kantavat vastuunsa myös poikkeusoloissa. Tämä perusta on säilynyt vahvana − samalla toimintaympäristö ympärillämme on muuttunut perustavanlaatuisesti.

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainassa on palauttanut Eurooppaan sodan realiteetit. Se on samalla havainnollistanut sen, mitä tarkoittaa yhteiskunnan toiminnan turvaaminen tilanteessa, jossa kriisi ei ole hetkellinen vaan pitkäkestoinen.

Uudistuva huoltovarmuuslainsäädäntö vastaa tähän muutokseen. Se vahvistaa Huoltovarmuuskeskuksen viranomaisroolia ja luo entistä paremmat edellytykset strategiselle yhteistyölle elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa. Suomen huoltovarmuusmalli nojaa tähän yhteistyöhön, ja uuden viraston on osaltaan tehtävä kaikkensa, jotta mutkaton vapaaehtoisuuteen pohjaava huoltovarmuuden verkostoyhteistyö saadaan ylläpidettyä aktiivisena ja sitä kehitettyä edelleen.

Uudistuvasta lainsäädännöstä on sanottu, että se uhkaa tehdä Huoltovarmuuskeskuksesta kankean virastomaisen toimijan. Uskallan tältä osin olla eri mieltä: ei ole olemassa mitään luonnonlakia, jonka mukaan virasto toimii kankeasti tai ei-asiakaslähtöisesti. Ihmiset, toimintakulttuuri, ja mm. aktiivisuus sidosryhmien suuntaan ratkaisevat. Uskonkin, että HVK:lla on myös uudessa toimintamuodossa mahdollisuus lunastaa siihen kohdistuvat odotukset täysimääräisesti.

Uuden lainsäädännön myötä myös korjataan jotain, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Huoltovarmuuden rahoitus vahvistuu tasolle, jonka pohjalta kykenemme ainakin tärkeimmiltä osiltaan vastaamaan uuden turvallisuustilanteen vaatimuksiin. Luonnollisesti tarvitaan myös laajempia investointeja mm. liikenneinfraan.

Huoltovarmuus ei kuitenkaan ole valtion yksin toteuttama tehtävä — se on yhteiskunnan ja laajemmin kansainvälisen yhteisön yhteinen projekti.

Dear Ukrainian guests

It is a profound honour to have you with us today. Your country has demonstrated to the world what real societal resilience means. Not as a concept, but as a lived reality.

Ukraine has shown that resilience is not only about military strength. It is about the capacity of the society to continue functioning under extreme pressure — to maintain energy supply, logistics, digital connectivity and basic services even when infrastructure is under attack.

Your experience reminds us that resilience is ultimately about adaptability, creativeness and collective determination.

Slava Ukraini!

We are also honoured to welcome our partners from across Europe and the Nordic region. In an increasingly interconnected and uncertain world, resilience cannot be built in isolation. It requires shared understanding, cooperation and trust across borders.

The protection of critical infrastructure, the resilience of digital systems and the continuity of energy supply are no longer sectoral or national issues. They are strategic questions for our societies and economies alike.

Huoltovarmuustyössä keskeistä on ymmärtää toimintaympäristön riskit ja uhkat eri aikajänteillä. Lyhyellä aikavälillä tärkeitä ovat sotilaallisen kriisin mahdollisuus, monimuotoinen hybridivaikuttaminen sekä globaalin talouden häiriöt.

Pidemmällä aikavälillä joudumme samalla varautumaan myös geotalouden murrokseen, teknologisiin riippuvuuksiin ja tekoälyn kaltaisiin systeemisiin muutoksiin, joihin sisältyy myös riskejä ja jotka voivat muuttaa yhteiskuntien toimintalogiikkaa syvällisesti.

Olemme Huoltovarmuuskeskuksessa viime vuodet systemaattisesti kehittäneet toimintaamme ja koko yhteiskunnan varautumista kriiseihin. Työssä kirittäjinä ovat toimineet ensin koronapandemia, sitten Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa, erilaiset laaja-alaisen vaikuttamisen ilmiöt sekä geopoliittinen epävakaus. 

Huoltovarmuuden kehittämisessä keskeistä on nimenomaan kokonaisuus:

• riskien ja uhkien realistinen tunnistaminen
• selkeät strategiset painopisteet
• toimiva suunnittelujärjestelmä yhdessä yritysten kanssa
• konkreettiset toimenpiteet: materiaalinen varautuminen, ohjelmatyö ja verkostoyhteistyö
• harjoittelu, joka valmistaa meidät kriisitilanteisiin

Tätä kokonaisuutta tukemaan olemme valmistelleet myös skenaariotyötä, jossa tarkastellaan huoltovarmuutta Suomeen kohdistuvan sotilaallisen voimankäytön tilanteessa. Tämä työ ei ole pelottelua tai spekulointia — se on vastuullista varautumista.

Huoltovarmuusorganisaation verkostorakenne on parhaillaan uudistumassa. Poolit ja sektorit täydentyvät, ja verkostotyöstä tehdään aiempaa tavoitteellisempaa. Samalla meidän on varmistettava, että yritykset kokevat saavansa konkreettista lisäarvoa osallistumisestaan. Huoltovarmuus on ensisijaisesti kumppanuutta, ei velvoite. Kumppaneita ovat elinkeinoelämän kriittisten toimijoiden lisäksi Puolustusvoimat, muut viranomaiset mutta enenevässä määrin myös samanmieliset maat ja niiden varautumisorganisaatiot.

Ladies and gentlemen

One of the most important lessons from Ukraine is that resilience must be dynamic. Static preparedness models are not sufficient in a rapidly evolving threat environment.

Societies must be able to scale their preparedness, mobilise resources quickly and innovate under pressure. This requires not only planning, but also institutional flexibility and strong public-private cooperation.

Material preparedness remains essential. Finland’s expertise in strategic stockpiling and supply security has long been internationally recognised. Yet, stockpiles alone are not enough. They provide time — time to activate alternative solutions, reorganise production and adjust supply chains.

Another critical dimension is mental or psychological resilience. The ability of citizens to maintain trust, cohesion and a sense of purpose under prolonged stress is a decisive factor in societal endurance.

In the digital age, resilience also depends on the integrity of information. Disinformation and hybrid influence operations increasingly target the psychological foundations of societies. Strengthening media literacy and ensuring access to reliable information are therefore key elements of civil preparedness.

Siviiliyhteiskunnan suojaaminen ei ole yksittäinen hanke tai ohjelma. Se on jatkuva prosessi, joka edellyttää ennakointia, oppimista ja yhteistyötä.

Tämän päivän seminaari on osa tätä työtä. Tarkastelemme kriittistä infrastruktuuria, digitaalista turvallisuutta, henkistä kriisinsietokykyä sekä energiahuollon ja logistiikan varautumista. Näiden teemojen kautta rakennamme kokonaiskuvaa siitä, miten yhteiskunta voi toimia myös vakavissa ja pitkäkestoisissa kriiseissä.

Suomella on vahva perinne kokonaisturvallisuuden rakentamisessa. Tämä perinne ei kuitenkaan saa muuttua itsestäänselvyydeksi. Se edellyttää jatkuvaa uudistumista. Se vaatii myös oppimista muualta. Myös tästä syystä Ukraina mutta myös muut maat ovat meille tärkeitä.

Lopulta huoltovarmuus ei ole vain järjestelmiä, rakenteita tai varastoja. Se on ihmisiä, osaamista ja yhteistä tahtoa.

Siksi haluan päättää yhdistävään ajatukseen: Siviiliyhteiskunnan puolustaja ei ole HVK, ei yksi instituutio, viranomainen tai organisaatio. Siviiliyhteiskunnan puolustaja olemme me kaikki. We are all defenders of the civil society.

Kuva: Pia Inberg