Ohje kuolleiden eläinten kaatopaikkasijoittamisesta auttaa häiriötilanteiden hallinnassa

Kun kaatopaikan puhelin soi ja kysytään, voisitteko ottaa 4 000 tulipalossa kuollutta sikaa haudattavaksi, tilanteeseen olisi hyvä olla varautunut. Kaatopaikkojen on hyvä hankkia ympäristölupiinsa laajennus, joka sallii eläinperäisen jätteen hautaamisen, mikäli sitä ei nykyisessä luvassa jo ole.

“Käsittely-, poltto- ja biokaasulaitokset voivat ottaa vain tietynlaisia eläinten raatoja hävitettäväksi. Esimerkiksi tulipalossa kuolleita tai mädäntymistilassa olevia raatoja ei aina voida vastaanottaa käsittelylaitoksiin, koska mukana voi olla myös muuta materiaalia. Tällöin kaatopaikalle hautaaminen voi olla ainoa mahdollisuus. Jos kaatopaikalla ei ole lupaa eläinperäisen jätteen hautaamiseen, tulee mutkia matkaan”, sanoo Marja-Riitta Korhonen, ympäristöministeriön erityisasiantuntija ja Jätealan huoltovarmuustoimikunnan puheenjohtaja.

Korhonen on osallistunut yhdessä Ruokaviraston erityisasiantuntijoiden Hanna Lounelan ja Kirsi Vienolan kanssa Huoltovarmuusorganisaation (HVO) julkaiseman “Ohje kuolleiden eläinten sijoittamisesta kaatopaikalle” laatimiseen.

Hyvä jätehuolto on keskeinen osa toimivaa, ympäristö- ja terveysturvallista yhteiskuntaa. Siihen kuuluu myös ohjeistus erilaisten jätteiden turvalliseen käsittelyyn.

“Nyt valmistuneesta ohjeesta saa tietoa lainsäädännöstä, kaatopaikkasijoittamiseen tarvittavista luvista sekä opastusta kuljetus- ja siirtotoimiin. Oppaassa on myös tietoa luonnonvaraisten kuolleiden eläinten hävittämisestä”, Korhonen kertoo.

Hän muistuttaa kuitenkin, että kaatopaikalle sijoittaminen on vasta viimeinen ratkaisu, jos muuta käsittelyä ei ole saatavilla.

Kuolleiden eläinten turvallinen hävittäminen on tärkeää

“Meidän on hyvä varautua tilanteisiin, joissa esimerkiksi tarttuvan eläintaudin takia syntyy suuri määrä eläinperäistä jätettä. Raatojen nopea ja turvallinen hävittäminen on tärkeää taudin leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi lintuinfluenssa on aiheuttanut viime vuosina Ranskassa tuhansia tautitapauksia. Jos tauti pääsee leviämään eläintenpitopaikoissa, eläinperäisen jätteen käsittelykapasiteetti voi loppua nopeastikin”, Lounela kertoo.

“Ruotsissa miljoonan linnun kanalaan levisi tartunta, joka ruuhkautti raatojen käsittelyn. Kesti useita kuukausia ennen kuin kaikki raadot saatiin hävitettyä. Tällaisesta voi seurata haittaa ihmisten ja eläinten terveydelle sekä ympäristölle.”

Raatojen maantieteellinen sijainti vaikuttaa hävittämistapaan

Suuri määrä eläinraatoja voi syntyä tulipalojen, eläintautien ja eläinsuojelutapausten yhteydessä. Se missä ja miten raadot voidaan hävittää, riippuu myös sijainnista.

“Suomi on jaettu eläinten raatojen hävittämisen osalta eläinlajikohtaisiin keräilyalueisiin ja syrjäisiin alueisiin. Sivutuotelainsäädännön sallimat raatojen hävittämistavat riippuvat siitä kummalla alueella raadot sijaitsevat. Myös käsittelylaitoksilla on rajoituksia vastaanotettavan aineksen suhteen”, Vienola sanoo.

Jos raatojen tavanomaiset hävitysmenetelmät eivät ole mahdollisia, myös keräilyalueella joudutaan miettimään muita raatojen hävitystapoja, kuten hautaamista kaatopaikalle.

Ohjeet ovat myös varautumista poikkeuksellisiin tilanteisiin

Vaikka tuotantoeläintilojen tulipalot tai vakavat eläintautiepidemiat, kuten lintuinfluenssa, eivät ole onneksi jokapäiväistä arkea, varautumissuunnitelma tarvitaan poikkeuksellisten tilanteiden varalta.

“Aikaisemmat eläintautiepidemiat muualla Euroopassa ovat osoittaneet, että varautumissuunnitelmat eivät voit pohjautua vain todennäköisimpiin tilanteisiin, vaan ne on laadittava myös pahimmat tilanteet (worst case scenario) huomioiden”, Lounela sanoo.

Jos kaatopaikan ympäristölupa sallii myös kuolleiden eläinten vastaanottamisen, äkilliset tilanteet on helpompi hoitaa sujuvasti ja estää mahdollisten ongelmien syntyminen.

Nopea raatojen hävittäminen on tärkeää eläintautien leviämisen estämiseksi ja muutenkin ympäristön sekä ihmisten ja eläinten terveyden suojelemiseksi. Näin turvataan myös alkutuotannon toiminnan jatkuvuutta ja ruokahuoltoa.

“Esimerkiksi siipikarjatuotannon vaarantuessa, uhkana on myös ongelmat kotimaisten munien ja lihan saatavuudessa”, Lounela sanoo.

Kun tarvitaan lisätietoa kuolleiden eläinten sijoittamisesta kaatopaikalle, apua saa oman alueen kunnaneläinlääkäriltä ja ympäristöviranomaiselta.

Lue lisää: Ohje kuolleiden eläinten sijoittamisesta kaatopaikalle

Lisätietoja oppaasta antaa Jätealan huoltovarmuustoimikunnan sihteeri Taina Kallus, p. 044 493 4522, taina.kallus@kivo.fi

Teksti: Hanna Kangasniemi / Kuvat: Colourbox, Ruokavirasto ja ympäristöministeriö