Siirry sisältöön
Huoltovarmuuskeskus

Polttoturpeen varmuusvarastot turvaavat lämpöhuoltoa

Suomessa perustettiin ensimmäiset polttoturpeen varmuusvarastot kesällä 2022. Mikä merkitys varastoilla on, ja missä tilanteessa ne voidaan ottaa käyttöön?

ASIANTUNTIJALTA
5.10.2022
energiahuolto
Voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen

Huoltovarmuuskeskus tiedotti 15.6.2022, että Suomeen on ensimmäistä kertaa perustettu valtion varmuusvarastoja polttoturpeelle. Niiden tarkoitus on lämpöhuollon turvaaminen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Yhteistyökumppanina turpeen varastoinnissa toimii Vapo.
Taustana turpeen varastoinnille on vuoden 2022 aikana nopeasti muuttunut maailmantilanne ja sen aiheuttama koko Euroopan laajuinen energiakriisi. Turpeen varastoinnilla varaudutaan tulevien lämmityskausien mahdolliseen polttoaineniukkuuteen. Energiaturpeen käyttö on kuitenkin vähentynyt jo vuosia, joten sen saatavuudessa on haasteensa.

− Tuotannon turvaamiseksi tarvitaan pidempiaikainen näkymä siitä, että turpeella on rooli energiapaletissamme. Tämä antaa varmuutta energiaturpeen käyttäjille ja ennen kaikkea tuottajille, jotta he uskaltavat investoida tarvittavaan konekantaan ja uskaltavat palkata henkilöstöä tuottamaan turvetta käyttöön ja varastoihin. Tässä mielessä energiaturpeen varmuusvarastojen perustaminen oli tärkeä päätös ja mahdollisti osaltaan Neovan nopean päätöksen energiaturvetuotannon käynnistymisestä kesällä 2022, kuvaa Neova-konsernin polttoaineista ja kiinteistökehityksestä vastaava johtaja Pasi Koivisto turvetuotannon tilannetta.

Valtion varmuusvarastot ovatkin osaltaan turvaamassa paitsi tulevien lämmityskausien energiahuoltoa myös turvetuotantoinfrastruktuurin säilymistä Suomessa tasolla, jolla sillä on todellinen rooli energiahuollon turvaamisessa.

Varmuusvarastot viimesijainen keino

Varastoja on perustettu sekä jyrsinturpeelle että turvepelletille. Jo perustetut ja perustettavat varastot on sijoitettu ympäri maan siten että näillä − kuitenkin kokonaisuutta ajatellen melko pienillä varastoilla − kyettäisiin mahdollisimman laajasti varmistamaan turpeen riittävyyttä lämpöhuollossa vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Kuljetusmatkat kuitenkin väistämättä kasvavat normaaleihin turvetoimituksiin verrattuna.

Varmuusvarastojen käyttöönotto on viimesijainen toimenpide, josta päättää valtioneuvosto. Ensisijaisesti lämmöntuotannon varmistaminen on siitä vastaavien yritysten tehtävä.

Huoltovarmuuskeskus valmistelee ohjeistusta käytännöistä ja toimenpiteistä mahdolliseen varmuusvarastojen käyttöönottoon liittyen. Käyttö pyritään mahdollisimman tarkasti rajaamaan lämpöhuollon turvaamiseen kohteissa, joissa turpeen saatavuushaasteiden lisäksi muiden polttoaineiden ja lämmönlähteiden käyttö on estynyt tai merkittävästi vaikeutunut. Käyttöönottokynnys, turpeen hinta, mahdollinen ilmoittautumismenettely ym. tarkentuvat syksyn aikana. Suunnittelussa on mukana eri toimijoita.

Varmuusvarastoista ei missään tapauksessa riittäisi polttoainetta kaikille halukkaille eikä koko lämmityskaudeksi. Varmuusvarastoista luovutettavan turpeen käyttäjien todellinen tilanne ja tausta selvitetään aina, jotta varmistetaan varmuusvarastojen asianmukainen käyttö. Varastoja ei missään tapauksessa tule käyttää korvaamaan yritysten omia varautumis- ja varastointitoimia vaan vasta viimesijaisena keinona.

Valtion varmuusvarastot niin polttoturpeessa kuin muissakin polttoaineissa on perustettu yhteiskunnan tarpeisiin ja sen varoilla. Tärkeintä on luonnollisesti yritysten huolellinen etukäteinen varautuminen, mutta onneksi olemassa on pahan päivän varalle myös yhteisesti hankittuja varmuusvarastoja.

Petri Nieminen, voimajärjestelmäasiamies, Huoltovarmuuskeskus

Lue HVK:n tiedote turpeen varmuusvarastoista

Jaa sivu:

FacebookTwitterLinkedInSähköposti

Syvenny myös näihin aiheisiin

Meri-Porin voimalaitos veden yli kuvattuna

5 kysymystä Meri-Porin voimalaitoksen varaamisesta huoltovarmuuskäyttöön

Huoltovarmuuskeskus on varannut Meri-Porin kivihiilivoimalaitoksen tuotannon vajaan kolmen vuoden ajaksi sellaisten vakavien häiriötilanteiden varalle, jotka edellyttävät poikkeusoloja. Voimalaitos siirtyy huoltovarmuuskäyttöön 1.4.2024. Mitä tämä Fortumin kanssa tehty sopimus tarkoittaa, Huoltovarmuuskeskuksen vanhempi varautumisasiantuntija Petri Nieminen?
Taina Kallus

Purkutöissä vaanivat näkymättömät uhat

Purkutöissä vaanii biologisia riskejä, joita torjumalla voidaan vahvistaa terveysturvallisuutta. Mitä kaikkea on hyvä purkutöiden suunnittelussa huomioida, ja miten riskejä voidaan välttää? Jätehuoltopoolin poolisihteeri Taina Kallus kokosi yhteen purkutöihin liittyviä varautumistarpeita.
Taina Kallus

Jäterikollisuuden torjunta vaatii yrityksiltä valppautta

Ympäristö- ja jäterikollisuus on nopeimmin kasvavia rikollisuuden lajeja, ja se vaarantaa sekä ympäristö- ja terveysturvallisuuttamme että elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia. Miten yritys voi varmistua siitä, että valittu jätehuollon tuottaja toimii vastuullisesti ja omassa tuotannossa syntyvä jäte tulee hävitettyä asianmukaisesti?