Riittääkö virta lomalla?

17.6.2014

Aihepiirit

Tietoyhteiskunta

Akkutoiminen varavirtalähde lataa kännykät ja tabletit helposti matkalla ja kesämökillä. Tehokkaimmista riittää sähköä jopa yli kymmeneen latauskertaan.

Varavirtalähteen, lisäakun, erillisakun ja monilla muilla nimillä myytävien sähkösäiliöiden yhteinen nimittäjä on akku. Se ladataan kätevästi kotona ja otetaan mukaan matkalle. Jo halpakin varavirtalähde pelastaa, kun puhelimen oma akku hiipuu ja yhteys pitäisi saada vaikkapa avuntarpeen vuoksi. Kalliimmilla ja tehokkaammilla varavirtalähteillä pystyy lataamaan koko perheen viestimien akut useita kertoja ja säilyttämään perhesovun pitkään.
Varavirtalähteen käyttö on helppoa. Se yhdistetään johdolla sähköstä tyhjentyneeseen laitteeseen ja painetaan nappia. Latautuminen alkaa. Useimmiten puhelinta tai tablettia voi käyttää normaalisti jo latautumisen aikana. Virtapankkien mukana tulee valikoima johtoja ja/tai liittimiä, joilla niihin pystyy kytkemään valtaosan erilaisista mobiililaitteista.

Pieni ei aina paras

Pienimmät ja halvimmat varavirtalähteet tarjoavat yhden ampeerin latausvirran. Se riittää tavallisen peruspuhelimen akulle, mutta ei välttämättä älypuhelimen saati tabletin tai kannettavan tietokoneen lataamiseen. Nämä tarvitsevat 1,8–2,1 ampeerin latausvirran, jonka saa vasta muutamien kymmenien eurojen hintaisista varavirtalähteistä.

Yli sadan euron laitteissa on tätäkin järeämpiä latausvirtavaihtoehtoja. Myös varavirtalähteen itsensä lataamiseen on vaihtoehtoja. Nopeimmin akku täyttyy verkkovirtaan kytkettynä. Kaikissa malleissa tämä ei ole mahdollista, vaan ne ladataan tietokoneen tai auton USB-liitännästä.
Latausaika verkkovirrassa on USB-liitäntää nopeampi. Pienikokoista varavirtalähdettä on helppo kuljettaa, ja niitä mahtuu taskuun tai retkireppuun useita. Pienimmät lisäakut ovat noin tupakansytyttimen kokoisia, suurimmat tabletin kokoluokkaa. Pienimpien virtalähteiden miinuspuoli on, että lisäakku saattaa tyhjentyä jo yhdestä puhelimen latauksesta.

Älä sekoita akkuja

Valtaosa varavirtalähteistä sisältää litiumakun, yleensä litiumioniakun (Li-Ion). Litiumakut edustavat uusinta akkusukupolvea, jossa entistä enemmän varausta on pakattu entistä pienempään tilaan. Litiumakkuja voi huoleti ladata olivatpa ne tyhjiä tai puolitäysiä.

Vanhoille nikkelikadmiumakuille (NiCd) tätä ei suositeltu, sillä se lyhensi akun kestoikää. Litiumakkujen huonoin puoli on, että ne lämpenevät voimakkaasti ja voivat räjähtää, jos ne jostain syystä menevät oikosulkuun. Sormiparistojen suurkuluttajia ilahduttaa, että litiumioniakkuja saa myös AA- ja AAA-paristojen kokoisina. Samassa kokoluokassa on tosin tarjolla nikkelimetallihydridiakkujakin (NiMH). Näitä kahta akkutyyppiä ei pidä sekoittaa, eikä ladata samoilla latureilla, sillä se aiheuttaa lämpenemis-, tulipalo- ja räjähdysvaaran. Yhtä vaarallista on sekoittaa tai sekakäyttää ladattavia akkuja tavallisten AA- ja AAA-paristojen kanssa, muistuttaa ylitarkastaja Mika Toivonen Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesista.

Auringosta hätäapu

Entä mikä eteen, jos varavirtalähteidenkin akut tyhjenevät taajaan? Vaihtoehtoja jää kaksi: aurinkoenergialla tai liikkeellä eli niin sanotulla kineettisellä energialla latautuvat varavirtalähteet. Aurinkoenergia käyttävissä varavirtalähteissä on aurinkopaneeli, joka lataa akun.

Tämä kestää noin puolesta kahteen vuorokauteen. Tehokkaasti paneeli lataa vain kirkkaassa paisteessa ja suoraan aurinkoon suunnattuna.

Sadepäivä tai jo metsän katveessa kulkeminen laskevat lataustehoa tuntuvasti. Hätävirtaratkaisuna markkinoitavien kineettisellä energialla toimivien varavirtalähteiden idea on tuottaa energiaa ihmisen liikkeestä. Juoksu, pyöräily, jopa kävely riittävät valmistajien mukaan tuottamaan virtaa akkuun.

Vara-akkuja

Vara-akut saa ottaa mukaan lennolle

Litiumioniakut luetaan lentoturvallisuusmääräyksissä vaarallisiin aineisiin. Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO rajaa siksi tarkkaan, miten ja millaisia litiumioniakkuja saa lennolla kuljettaa.

Alle 100 wattitunnin (Wh) litiumioniakkuja saa kuljettaa lennolla vapaasti omaan käyttöön tarkoitetun määrän. 100–160 Wh:n akkujen kuljettamiseen pitää saada lupa lentoyhtiöltä, ja niitä voi ottaa mukaan kaksi kappaletta. Yli 160 Wh:n akkuja ei saa tuoda koneeseen lainkaan. Yleisimpien varavirtalähteiden tehot jäävät välille 1–70 Wh. Wattitunti saadaan kertomalla akun nimellisjännite sen kapasiteetilla. Näin esimerkiksi 13 000 milliampeerin (mA) ja nimellisjännitteeltään 3,7 voltin (V) akku sisältää energiaa 48,1 wattituntia.

Akkujen pitää olla kansainvälisen kriteeristön mukaan testattuja. Tätä on kuluttajan vaikea todeta - piraattituotteet eivät välttämättä täytä vaatimusta. Akut kuljetetaan aina käsimatkatavaroissa. Niitä ei saa laittaa lentokoneen ruumaan menevien matkatavaroiden joukkoon. Akut on suojattava oikosulkuvaaralta esimerkiksi teippaamalla navat piiloon. (Lähteet: TRAFI, ICAO)

Näin käytät turvallisesti

1. Noudata aina käyttöohjetta.
2. Käytä lataamiseen kyseiselle akulle tarkoitettua laturia.
3. Tarkkaile akkua latauksessa. Jos se lämpenee voimakkaasti tai pullistuu, poista akku laturista.
4. Pidä avaimet, kolikot, korut ja vesi pois akun lähettyviltä, jotta estät oikosulun.
5. Älä laita akkua lähelle kuumaa kohdetta, kuten takkaa, liettä tai lämmitintä.
6. Teippaa akkujen ja paristojen navat piiloon, kun hävität tuotteen.

Vinkit: TUKES

 

Teksti: Matti Tuovinen

Artikkelin alkuperäinen julkaisupaikka KYMPPI 2/2014

 

 

 

Jaa artikkeli