VIRVE varmentaa joukkoliikenteen häiriöhallintaa

17.9.2014

VIRVE toi yhteyden muihin viranomaisiin ja ratkaisun yhteysongelmiin, joihin Helsingin seudun joukkoliikenteessä törmättiin väistämättä , kun häiriötilanteissa oltiin pelkästään matkapuhelinverkon varassa.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen käyttäjät ovat tottuneet täsmälliseen ja turvalliseen palveluun. Asiakastyytyväisyys on kivunnut huippulukemiin. Liikenne toimii normaalissa arjessa, mutta hyvän suunnittelun, tiiviin ja laajan yhteistyön sekä tehokkaan VIRVE-viranomaisradioverkon ansiosta myös poikkeustilanteissa.

Liikenteen suunnittelusta ja ohjauksesta vastaa vuonna 2010 perustettu seitsemän kunnan muodostama kuntayhtymä Helsingin Seudun Liikenne, HSL.

Kun alueella tehdään normaalina arkipäivänä eri joukkoliikennevälineillä yhteensä yli 25 000 lähtöä, liikenteen järjestely on melkoista palapeliä. Valtaosaan matkoista käytetään noin kymmenen eri liikennöitsijän busseja, mikä lisää HSL:n työn haastetta. Muut liikennevälineet ovat kukin yhden toimijan hoidossa.

VIRVE-verkko ei kaadu

”Häiriöt ovat väistämättömiä. Teemme työtä sen eteen, että liikenne sujuu arjessa mahdollisimman hyvin. Samoilla suunnitelmilla toimitaan sitten poikkeusoloissa. Tiedossa olevien isojen tapahtumien liikenne suunnitellaan aina ennakkoon”, kertoo turvallisuusasiantuntija Kai Kalmari HSL:n liikennepalvelut osastolta.

Osastolla työskentelee kokenut joukko liikennetarkastajia, jotka vastaavat joukkoliikenteen jokapäiväisistä häiriöistä yhteistoiminnassa liikennöitsijöiden kanssa. Kalmarille kuuluvat häiriötilanteiden hallinta ja varautuminen. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä monen eri toimijan kanssa.

Kari Kalmari

"Viranomaisverkon avulla voimme esimerkiksi onnettomuuksien yhteydessä tukea poliisia ja ohjata liikennettä poikkeusreiteille. Matkapuhelimilla ei näissä tilanteissa selvitä."

 

Kalmari pitää HSL:n häiriöhallinnassa jättiharppauksena sitä, että vuoden 2013 lopulla liikennetarkastajille saatiin kenttätyökäyttöön VIRVE-puhelimet.

”Viranomaisverkkoa käyttäen voimme esimerkiksi suurten tapahtumien tai onnettomuuksien yhteydessä tukea poliisia järjestelemällä ja ohjaamalla joukkoliikennettä tarvittaessa poikkeusreiteille. Matkapuhelimilla ei näissä tilanteissa selvitä, koska verkot kaatuvat eivätkä poliisin tai pelastuslaitoksen työntekijät pysty tilanteen ollessa päällä vastaamaan yksittäisiin puheluihin.”

VIRVEä käyttäville liikennetarkastajille riittää Kalmarin mukaan usein verkossa käytävän keskustelun kuuntelu. ”He saavat siitä riittävästi tilannetietoa joukkoliikenteen ohjauksen pohjaksi.”

VIRVEn käyttö on helppo oppia

HSL:n kokemukset VIRVEn käytöstä ovat erittäin hyviä.

”Maailma on niin keskeneräinen, että toimiva yhteistyö, jota tuetaan VIRVE-verkon kaltaisella järjestelmällä, jossa yhteistoiminnassa on sovittu toimintoihin liittyvät tasot, on paras mahdollisuus viedä asioita eteenpäin. VIRVE takaa luotettavan yhteyden silloin, kun muuta ei ole käytettävissä”, Kalmari toteaa.

Järjestelmään liittymistä ja käytön oppimista hän pitää helppona. Apua esimerkiksi kanavien valintaan on myös saatu nopeasti.

 Lisää käyttäjiä ja ominaisuuksia

”Tulevaisuudessa tarkoituksemme on laajentaa VIRVEn käyttäjäkuntaa. Toivomme myös pääsyä mukaan viranomaisille tarkoitettuihin yhteisiin puheryhmiin”, Kalmari kertoo.

Helsingissä joukkoliikenteen käytössä on ollut pitkään myös tetra-radiopuhelimia, sillä HKL:n raitiovaunut, Helsingin Bussiliikenne Oy:n linja-autot ja metrovartijat ovat käyttäneet Helsingin Energian ylläpitämää HelenNet-verkkoa. Tämän takia HSL:n matkalippujen tarkastajat ovat olleet kyseisen verkon käyttäjiä . Tämä on johtanut kahden eri verkon ja puhelimen käyttöön HSL:ssä.

”Uutinen Helsingin Energian siirtymisestä VIRVE-verkkoon on meille hyvä asia. Samassa verkossa olo sujuvoittaa yhteydenpitoa ja lisää niin matkustajien kuin työntekijöidenkin turvallisuutta”, Kalmari toteaa.
 

Marjo Rautvuori

 

 

 

Helsingin seudun liikenne (HSL)

on kuntayhtymä, jonka jäseniä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi ja Sipoo. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 345 miljoonaa matkaa.

 
 
 

Lähtöjä arkisin 2013
noin kpl

Linjoja

Bussit

21 000

314

Metro

500

2

Raitovaunut

2 500

12

Junat

900

14

Lautta

70

2

Yhteensä

25 000

344

  

Ajoneuvojen määrä 2013

 
Busseja 1 369
Metrojunayksiköitä 54
Raitiovaunuja 132
Lähijunayksiköitä 118
Lauttoja 4
Yhteensä 1 677



 

 

 

 

Jaa artikkeli