MATINE yhdistää asiantuntijat ja tukee tutkimusta

29.2.2016

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta eli MATINE on laaja-alainen tutkimus- ja asiantuntijaverkosto. Sen tehtävänä on edistää sotilaallista maanpuolustusta tukevaa tutkimusta sekä turvallisuustutkimusta. MATINEn rahoitus on siemenrahoitusta. Sen avulla käynnistetään vuosittain parikymmentä asiantuntijalähtöistä akateemista tutkimushanketta.

"MATINE rahoittaa vuosittain pariakymmentä tutkimushanketta yhteeensä noin miljoonalla eurolla" kertoo neuvottelukunnan pääsihteeri Pekka Appelqvist.

MATINEn tutkimus- ja asiantuntijaverkostoon kuuluu noin 350 eri alojen asiantuntijaa. He edustavat yliopistoja, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia, puolustushallintoa ja muita yhteiskunnan turvallisuudesta ja elintärkeistä toiminnoista vastaavia viranomaistahoja sekä yritysmaailmaa ja teollisuutta.

MATINEn toiminta perustuu puolustushallinnon tukemalle, koordinoimalle ja resursoimalle vapaaehtoiselle asiantuntijatyölle

Neuvottelukunnasta ja sen tehtävistä on säädetty valtioneuvoston asetuksessa, jota uudistettiin viimeksi vuonna 2009. Puolustusministeriön alainen MATINE perustettiin vuonna 1961. Ajankohta ei ole pääsihteeri, professori Pekka Appelqvistin mukaan sattuma, vaan liittyy isompaan kokonaismaanpuolustukselliseen tematiikkaan.

”Samana vuonna alkoivat myös maanpuolustuskurssit vaikuttajille. Verkostoitumisen merkitys ymmärrettiin hyvin ja osaamiskapasiteetista oli kova pula.”

Pitkäjänteistä toimintaa

MATINE toimii Appelqvistin mukaan likipitäen alkuperäisellä konseptilla, mikä osoittaa, että liikkeelle lähdettiin alusta alkaen oikein.

350
MATINEn tutkimus- ja asiantuntijaverkostoon kuuluu noin 350 eri alojen asiantuntijaa.
 

”Verkosto on edelleen MATINEn ydin. Sen avoimen ja aktiivisen toiminnan ansiosta tiedetään, missä päin tapahtuu mitäkin. Polttoaineena toimii tutkimuksinkin osoitettu suomalaisten vahva maanpuolustustahto. Toiminta tukeutuu vahvasti siviiliorganisaatioon ja kansainvälisyys toteutuu nykyisin myös organisaatioiden, ei pelkästään ihmisten keskinäisten suhteiden kautta.”

MATINE on rahoittanut vuosittain pariakymmentä tutkimushanketta yhteensä noin miljoonalla eurolla.

Tutkimisella on monta roolia

Pekka Appelqvist muistuttaa, että tutkimuksella on yhteiskunnassa monta roolia.

”Tärkeintä on tutkimuksellisen tilannekuvan muodostaminen, uhkien ja mahdollisuuksien näkeminen kansallisella tasolla. Lisäksi pitää olla tietoa ja syvällistä ymmärrystä, kun ollaan esimerkiksi tekemässä pitkäaikaisia hankintoja tai halutaan vaikka kehittää tietojohtamista.”

Korkeatasoinen osaaminen on huoltovarmuuskysymys

Tutkimustulokset itsessään ovat arvokkaita, mutta Appelqvist toteaa, että organisaation kannalta laadukas tutkimus on myös työkalu asiantuntemuksen ylläpitoon. Osaaminen on huoltovarmuuskysymys.

”Puolustusorganisaatio tutkii itse sitä, mitä ei tutkita muualla. Pitää tietää, mitä missäkin osataan ja tehdään. Entistä suurempi osa on tänä päivänä puolustushallinnon ulkopuolista tutkimusta. Tarve kommunikoida siviilihallinnon kanssa on kasvanut.”

Kansallisesti katsottuna Suomen resurssit ovat pienet. Jotta puolustustutkimuksessa pysyttäisiin kansainvälisesti etulinjassa, MATINElla on kokonaisuudessa Appelqvistin mukaan oma tärkeä rooli.

MATINElla on näyttöä vaikuttavuudesta

MATINE myöntää rahoitusta hankkeille, joilla on tietynlainen profiili ja relevanttisuus puolustushallinnon omalle alalle tai kokonaisturvallisuudelle.

”Hankkeen pitää käynnistyä ajoissa tutkimaan uusia asioita ja ilmiöitä ja tukea strategista suunnittelua eikä sen tarvitse olla tavoitetilalähtöistä. Tuotekehitystä, virkatyötä tai yksittäisiä väitöstutkimuksia ei tueta. Tutkimusmääräraha maksetaan aina organisaatiolle”, Pekka Appelqvist selvittää.

Jos MATINE-rahoituksella aikaansaatu tutkimustulos osoittaa aiheen tarpeellisuuden ja kiinnostavuuden, se siirtyy seuraavaan vaiheeseen johonkin tutkimusohjelmaan.

”Näin säästetään myös rahaa, kun pienellä panoksella saadaan selville, onko tutkimusaihe järkevä. Lukuisten hankkeiden osalta meillä on näyttöä, että MATINElla on aitoa vaikuttavuutta, koska tutkimustyö aiheesta jatkuu jalostuen myöhemmin vaikkapa tuotteistettavaksi materiaaliksi tai tietopohjan kautta merkittäväksi päätökseksi.”

Tiukka seula ja aikataulu

Rahoitushakemuksia tulee vuosittain 80–100. Jokainen hanke arvioidaan MATINEn jaostoissa. Myös Puolustusvoimien asiantuntijat tutustuvat hankkeisiin ja arvioivat ne, jotta niukat tutkimusvarat tulevat käytettyä optimaalisesti.

MATINEn työvaliokunta yhdessä sihteeristön kanssa yhdistää arvioinnit ja lopullisen rahoitusesityksen PLM:lle tekee MATINE.

Rahoituspäätökset tehdään vuodeksi kerrallaan. Painopiste on pääosin 1-vuotisissa hankkeissa. Jos hanke on suunniteltu monivuotiseksi, sillä pitää olla selkeä yksivuotinen tutkimussuunnitelma ja välitavoite. Usein keskeiset tulokset saavutetaan jo ensimmäisenä vuonna, jolloin hankkeeseen tarttuvat muut rahoittajat, kuten PV tai Tekes. Jatkohankkeesta on tehtävä uusi hakemus. Rahoitusta voi saada korkeintaan kolmeksi vuodeksi.

Tutkimushankkeiden toteutus etenee aina selkeän aikataulun mukaisesti. Hakuaika on huhtikuusta kesäkuulle. Päätökset tehdään joulukuussa. Varsinainen tutkimusaika on tammikuusta marraskuun loppuun. Väliin kuuluu väliraportointi.

Marjo Rautvuori

Teksti ja Pekka Appelqvistin kuva

 

Tiedeyhteisö arvostaa MATINEn mahdollistamaa vuoropuhelua

MATINEn puheenjohtaja, professori Heli Jantunen Oulun yliopistosta ja varapuheenjohtaja Markku Löytönen Helsingin yliopistosta pitävät tehtäviään näköalapaikkoina hyvin laaja-alaisesti kokonaisturvallisuuden kannalta merkityksellisiin tutkimusaloihin.

”MATINE on tärkeä työkalu, jonka avulla seurataan tutkimuksen kentällä tapahtuvia asioita käytännössä kaikilla tieteenaloilla. Tavoitteena on hoksata kaikki uusi ja potentiaalinen ja hankkia siihen liittyvää tietoa ministeriön ja edelleen Puolustusvoimien hyväksi. MATINE operoi pienellä budjetilla, mutta maanpuolustushengen mukaisesti verkostossa työskentelee satoja tutkijoita ja asiantuntijoita luottamustehtäväperiaatteella. MATINE on siten hyvin tehokas ja vaikuttava instrumentti”, Löytönen kuvaa.

MATINE-kokoukset ovat mielenkiintoisina, koska paikalla on omien alojensa parhaita asiantuntijoita ja keskustelut ovat siksi korkeatasoisia.

”Lisäksi jaostot järjestävät seminaareja, joissa eri tieteenalojen ja viranomaispuolen edustajilla on hieno mahdollisuus perehtyä eri tieteenalojen viimeisimpään kokonaisturvallisuuteen liittyvään tutkimukseen. Tämä luo laaja-alaista ja tärkeää ymmärrystä tulevaisuuden tarpeista ja mahdollisuuksista. Erityisesti arvostan sitä, että MATINE mahdollistaa siinä toimivien tutkijoiden ja viranomaisten vuoropuhelun. Missään muussa organisaatiossa en ole kohdannut vastaavaa”, Jantunen toteaa.

 

MATINEn verkosto-organisaatio

Neuvottelukunta

Puheenjohtaja + varapuheenjohtaja + tiedejäsenet + viranomaisjäsenet
Kokoontuu neljä kertaa vuodessa

Työvaliokunta

Asiantuntijajaostot 9 kpl

Paikallisjaostot Tampereella ja Oulussa

Monitieteelliset teemaryhmät: yhteiskunnallinen varautuminen, autonomiset järjestelmät ja kyber-teema

MATINE-sihteeristö 2 + 1

 

Visio ja tavoitetila 2018

MATINE on suomalaisen maanpuolustushengen vahva ilmentymä, sotilaallisen maanpuolustuksen sekä kokonaisturvallisuuden tutkimuksen arvostettu verkostotoimija, joka tunnetaan monitieteisen asiantuntijuuden ja tutkimuksen vaikuttavuuden kautta.

 

Lisätietoja

MATINEn kotisivut

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli