Sanat eivät riitä kertomaan …

8.8.2013
Hannu Pelttari

Mutta kyllä niitä tarvitaan. Toisin kuin Joukon ja Kostin 1970-luvun hitissä epäillään. Sanoja tarvitaan myös yhteiskunnan ja yritysten varautumisen jäsentämiseen. Valitettavasti nämä sanat ovat jokseenkin sekavalla mallilla. Meitä uhkaavat riskit ja uhkakuvat ovat muuttuneet parinkymmenen vuoden aikana rajusti. Tästä johtuen uutta sanastoa on tullut kuvaamaan varautumista, mutta samalla on jäänyt vanhoja elämään joko sisällöltään muuttuneena tai pahemmassa tapauksessa vain sanana ilman toiminnallista sisältöä. Lahona oksana.

Riskianalyysi, häiriötilanne, kokonaisturvallisuus, erityistilanne, poikkeusolot, turvallisuussuunnittelu, väestönsuojelu, terrorismin torjunta, valmiussuunnittelu, kyberuhkat, resilienssi, laatusertifiointi, ulkoistamissopimukset, jatkuvuudenhallinta, vakuutusturva… valitse näistä kärkisana ohjaamaan varautumistasi! Valitsetpa minkä tahansa, älä julista tehtävää varautumistyötä salaiseksi. Silmiin on sattunut viime kuukausilta parikin kuntaa, joissa on hyväksytty valmiussuunnitelman päivitys ja samalla julistettu se salaiseksi. Ketähän sellainen suunnitelma nykymaailmassa auttaa?

Elämämme sähkö- ja tietotekniikkariippuvuus on lisääntynyt ja lisääntyy jatkuvasti. Kun kodin sähkökatkos oli 1960-luvulla yhtä dramaattista kuin putoaminen matolta lattialle, nyt on toisin. Kynttilänvalo ei paljon lohduta. Yleisessä varautumisessa onkin alettu panna painoa yhä enemmän viranomaisten, yritysten ja yksityisten kansalaisten toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen arkisissa häiriöissä. Perinteinen varautumista ohjaava koodisto maassamme on valmiuslaki, jonka uhkakuvat ovat vähemmän arkisia: sota, sodanuhka, ulkomaankaupan estyminen, vakava tartuntatauti. Viranomaisia ja kuntia valmiuslaki edellyttää varautumaan valmiussuunnitelmin. Hyvä näin, mutta jos varaudutaan vain äärimmäisin uhkakuviin ja vain siksi, että valmiuslaki siihen velvoittaa, ollaan aika hakoteillä modernin yhteiskunnan häiriöihin varautumisessa.

Nykyisen Turvallisuuskomitean edeltäjä ns. TPAK julkaisi 2012 pienen kirjasen kuntajohdolle ”Varautuminen ja jatkuvuudenhallinta kunnassa”. Siinä ohjataan käyttämään erilaisiin tilanteisiin valmistautumisesta yleissanaa varautuminen ja termiä jatkuvuudenhallinta sellaisesta suunnittelusta, jolla luodaan organisaatiolle kykyä varautua häiriöihin, toimia niissä sopeutetusti ja toipua mahdollisimman nopeasti. Valmiussuunnittelu sana pyhitetään tuossa oppaassa sellaiseen suunnitteluun, jossa toimintaa priorisoidaan myös valmiuslain mukaisten tilanteiden hallintaan. Työ- ja elinkeinoministeriö antoi keväällä 2013 ohjeen kunnille varautumisesta päivittäistavarahuollon häiriöihin. Siinä mennään vielä askel pidemmälle uudella tiellä sikäli, että varautumissuunnitelmia edellytetään tehtävän vain normaaliolojen häiriötilanteisiin.

Joku varmaan huolestuu, että varautumisen taso laskee, kun ei enää edellytetä kunnallisilta toimijoilta sotaan varautumista. Mutta kun pysähdytään ajattelemaan, että mitähän ne häiriöt päivittäistavarahuollolle olisivat paikallisesti sodan oloissa, niin voidaan olla koko lailla varmoja, että ne olisivat ihan niitä samoja, mitä kohtaamme normaaliolojen häiriöissä: sähkökatkoksia, tietoliikenneyhteyskatkoja, vaikeuksia saada kunnan keskuskeittiölle raaka-aineita, vaikeuksia huolehtia laitoshoidon piirissä olevien ruoasta jne. Kun näihin varautuu normaaliolojen lähtökohdista, kohentuu toimintakyky myös äärimmäistenkin uhkien varalle.

Takaisin terminologiaan. Jos lähtökohtana on vain varautua äärimmäisiin uhkiin, on suunnittelun motivaatio ja laatutaso alhainen, koska uhkien pienen todennäköisyyden vuoksi varautumista pidetään vain lakisääteisenä pakkopullana. Kun varautuminen kytketään osaksi organisaation normaalia toiminnan laadun varmistamista, jatkuvuudenhallintaa, pitää jokaisesta organisaatiosta löytyä motivaatiota ja osaamista tähän. Ja tällöin varautuminen ei voi olla vain turvallisuusspesialistin puuhaa, vaan kaikkien, johdosta juoksupoikaan.

Toki on ihan sama millä nimellä varautumistyötä lopulta leimataan, kunhan sen ydin kohdistuu nykyajan relevantteihin arjen uhkiin. Mutta jos luulee, että hilse harteilla on lunta, joka sulaa, ei odottelu osu kohdilleen. Hilse on hilsettä ja tottelee paremmin tarraharjaa kuin tykkiä. Varautuminen ja jatkuvuudenhallinta ovat sanoja, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan nykyaikaisessa häiriöherkässä yhteiskunnassa. Ja ohjaavat sitä tehokkaammin mitä paremmalla tolalla organisaation toiminnan laatu on – koska ne ovat osa toiminnan laatua.

 
 

 

Jaa artikkeli