Energiamurros ja huoltovarmuus

4.9.2020

Avauskuva: Halkopinot kuuluivat vielä 1960-luvulla normaaliin helsinkiläiseen katukuvaan. Fossiilisten polttoaineiden valtavaa energiatiheyttä ja pitkää varastoitavuutta oli vaikea korvata jo tuolloin. 

 


 

Suomen energiajärjestelmä on keskellä suurta murrosta. Siksi myös huoltovarmuustyön keinovalikoimaa energia-asioissa on väistämättä uudistettava, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen energiahuolto-osaston johtaja Minna Haapala.

Suomi muuttuu hiilineutraaliksi yhteiskunnaksi vuoteen 2035 mennessä ja fossiilisista polttoaineista luovutaan asteittain. Samalla niitä korvaavat uudet tavat tuottaa energiaa – ja niiden varajärjestelyt – ovat vielä vain pitkän tähtäyksen suunnitelmissa.

Vastatakseen tähän haasteeseen HVK on käynnistänyt erityisen Energia 2030 -ohjelman rakentamaan poistuvan tilalle uutta energiahuoltovarmuutta.

Joudumme samaan aikaan sekä elämään tätä päivää että ennakoimaan ja rakentamaan tulevaisuuden huoltovarmuutta.

 

”Kukaan ei tiedä vielä tarkalleen tiedä, miten erilaiset vaihtoehtoiset energiantuotannon ja -jakelun teknologiat kasvavat ja kehittyvät, ja kuitenkin meidän pitää joka päivä varmistaa huoltovarmuus tästä tulevaisuuteen. Sen vuoksi joudumme samaan aikaan sekä elämään tätä päivää että ennakoimaan ja rakentamaan tulevaisuuden huoltovarmuutta”, Haapala kuvaa tilannetta.

Sähköistymisen ja bioenergian haasteet

Keskeiset riskit, joihin Energia 2030 -ohjelmassa pureudutaan, ovat yhteiskunnan sähköistyminen ja luopuminen fossiilisista polttoaineista ja turpeesta.

”Sähköistymisessä huolena on kapasiteetin riittävyys kulutuksen kasvaessa ja sähkön riittäminen huippukulutuksen hetkinä. Samoin meidät haastaa sähköntuotannon rakennemuutos, jossa yhä isompi osa sähköstä tuotetaan vaikeasti säätyvillä ydin- ja tuulivoimalla.”

Sekä liikenteessä että lämmöntuotannossa pyritään siirtymään fossiilisista polttoaineista uusiutuviin ja vähäpäästöisiin energianlähteisiin. Lämmöntuotannossa ollaan luopumassa kivihiilestä, ja myös turpeen hyväksyttävyydestä keskustellaan todella paljon. Vastaavasti metsänkorjuutähteiden ja metsäteollisuuden sivujakeiden poltto on vahvassa kasvussa ja Suomi on todennäköisesti tulossa energiapuun suhteen tuontiriippuvaksi ainakin rannikolla.

”Vaikka turpeen poisjäännille määriteltäisiinkin jokin toivottu siirtymäaika, saattaa kuitenkin käydä myös niin, että yritykset luopuvat siitä imagollisista syistä jo ennen kuin sille on keksitty korvaavaa ratkaisua. Ja se lisää vielä osaltaan painetta puun käytön suhteen.

”Tässä yhteydessä on mainittava myös CHP-laitokset eli lämmön- ja sähkön yhteistuotantolaitokset, jotka ovat keskeinen osa suomalaista energiajärjestelmää. Niiden kannattavuuteen vaikuttaa merkittävästi, mitkä ovat niiden käyttämät sallitut polttoaineet sekä erilaiset tukimallit”, Haapala selittää.

”Jos toimintaedellytyksiin tulee heikennyksiä, vaikkapa turpeenkäytön osalta, voi sillä olla jatkossa haitallisia vaikutuksia tuleviin investointeihin. Nykyisillä sähkön hinnoilla tarkasteltuna CHP todennäköisesti korvautuisi pelkällä lämmöntuotannolla. Tätä ilmiötä me seuraamme hieman huolestuneina.”

On olemassa skenaarioita siitä, millaisia energiaratkaisuja on käytössä kaukana tulevaisuudessa, mutta on jo paljon epäselvempää, mitä reittejä ja missä aikataulussa sinne päästään.

 

Myös suurten voimalaitosten varapolttoaineisiin liittyy lisääntyviä haasteita, sillä vaikka puulla toimiva laitos pystyisi polttamaan myös öljyä, se ei olisi kestävä ratkaisu hinnan, logistiikan eikä CO2-päästöjen takia.

”Tankkiautollisia tarvittaisiin isolle voimalaitokselle liikaa, joten öljy kävisi niissä korkeintaan hätäpolttoaineeksi ja huippukulutustilanteisiin. Fossiilisten polttoaineiden valtavaa energiatiheyttä ja pitkää varastoitavuutta on kuitenkin vaikea korvata.”

Siirtymäajan ratkaisuja etsimässä

Uudet energialähteet tarvitsevat uudenlaisia varautumisen mekanismeja.

”Kyse on siirtymäajasta. Reilun 10 vuoden päästä käytössä lienee jo suuremmassa määrin uusia energianlähteitä kuten geotermistä energiaa ja lämpöpumppuja, ja pidemmällä tulevaisuudessa puhutaan jopa pienydinvoimaloistakin. Toistaiseksi meidän on kuitenkin turvattava lämmön tuotanto muilla tavoin”, Haapala linjaa.

”Energia 2030 -ohjelmaa tarvitaan nimenomaan muutosmatkan epävarmuuden vuoksi. On olemassa skenaarioita siitä, millaisia energiaratkaisuja on käytössä kaukana tulevaisuudessa, mutta on jo paljon epäselvempää, mitä reittejä ja missä aikataulussa sinne päästään. Ja tässä asiassa meillä on iso riski sahata omaa jalkaamme, jos liian aikaisin luovumme toimitusvarmoista ratkaisuista.”

Energiainvestointien hinta ja niiden hidas uusiutumissykli peräänkuuluttavat energiapolitiikalta pitkäjänteisyyttä myös huoltovarmuuden näkökulmasta.

”Erityisesti turpeen kohdalla jo pitkään vallinnut epävarmuus on alalle hankala asia. Sinänsä väistämätön siirtymä pitää tehdä niin hallitusti niin, että emme joudu haavoittuvaan asemaan.”

Kustannustehokkaita toimenpiteitä

Haapala nostaa esiin pari esimerkkiä, Energia 2030 -ohjelman tarjottimella olevista hankkeista:

”Paneudumme muun muassa sähköverkon kapasiteetin riittävyyteen ja katkosten riskien hallintaan. Olemme muun muassa lähteneet selvittämään saarekkeita, joiden avulla sähkönsaanti palautettaisiin kantaverkon vakavien häiriötilanteiden yhteydessä. Tämä tavoite on kirjattu Valtioneuvoston päätökseen huoltovarmuuden tavoitteista, joka annettiin vuoden 2018 lopulla. Olemme lähteneet myös kartoittamaan liikenteen ja lämpöhuollon polttoaineiden varautumiskysymyksiä ja pääsemme mukaan miettimään velvoitevarastointia ohjaavan lainsäädännön uudistamistarpeita”, Haapala listaa.

”Panostamme myös harjoitteluun: Vaikka varautuminen on energia-alalla luontaisesti vahvaa ja vastuullista, käynnissä oleva murros edellyttää kaikilta toimijoilta entistäkin suurempia panostuksia varautumissuunnitteluunsa ja myös tilanteiden harjoittelua.”

Varautuminen maksaa. Se on hinta siitä, että jos jotain sattuu, vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi.

 

Varautuminen maksaa, Haapala muistuttaa.

”Se on hinta siitä, että jos jotain sattuu, vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi. Toisaalta myös varautumisen kustannukset on pidettävä kurissa, ja se onnistuu tiiviillä yhteistyöllä alan toimijoiden kanssa, sillä he tuntevat parhaiten sen realiteetit. Varautumisen ratkaisujen pitää olla mahdollisimman kustannustehokkaita ja taatusti toimivia”, Haapala sanoo.

”Hädän hetkellä on viisaampaa turvautua varmaan ja toimivaan ratkaisuun, kuin johonkin epävarmaan. Ja pooliorganisaatio yrityksineen on meille aivan avainasemassa tällaisten käypien ratkaisujen löytämisessä.”

Kuvat: Halkopino Elanto-lehdessä, Helsingin kaupunginmuseo, Minna Haapalan kuva HVK, Hanasaaren voimalaitos talvella, Wikimedia/Vestman 

 

 

 

 

Jaa artikkeli