Faraday ja May

Sähkö; taikatempuista tärkeysjärjestyksen kärkeen

21.7.2016
Päivi Kallioinen

Faraday ja May

“I am electric – feel my attraction
Feel my magnetism, you will agree, the future is me ...[ ]... You can’t ignore me...”
- Richard Stilgoe: “AC/DC” (Starlight Express)

”Feel my magnetism” on verraton sanoitus, sillä sähkömagnetismista kaikki alkoi: Michael Faraday, kirjansitojan oppipoika, joka luki kaikki sitomansa sivut, päätyi tiedemieheksi Royal Institutioniin. Siellä hän teki kokeita, joissa huomasi liikkuvan magneetin aiheuttavan sähkövirtaa, ja keksi siten mm. sähkömoottorin periaatteen.1 

Noihin aikoihin, 1800-luvun alkupuolella, sähköllä oli osansa tieteellisissä demonstraatioissa, joita järjestettiin useiden tieteellisten yhdistysten saleissa, ja ihmiset kävivät luennoilla siinä missä teatterissakin.2 Faraday oli erittäin huolellinen: hänen huolellinen suunnittelunsa ja runsas harjoittelunsa tekivät Royal Institutionin esityksistä yleisömenestyksiä.

Sähkölle ei keksitty arkikäyttöä heti; esimerkiksi sähkölamppua saatiin odottaa kauan; Humphry Davy kehitti 1800-luvun alussa turvallisen kaivoslampun, mutta vasta 1880 alkoi valaistuminen. Joseph Swan valaisi oman talonsa sähkölampuilla 1880 ja Parlamenttitalon Lontoossa 1881.3 (Suomen ensimmäinen sähkövalo syttyi Tampereella Finlaysonin kutomosalissa 15.3.1882.)

Kun sähkön käyttökelpoisuus oivallettiin, alettiin rakentaa voimalaitoksia ja tuottaa paikallista lähienergiaa. Hyvin paikallista; vuonna 1916 Britanniassa oli 500 erilaista sähköntuottajaa ja uskomaton määrä eri jännitteitä. Vielä vuonna 1922 käytössä oli yli kaksikymmentä eri pistorasiatyyppiä – melkoinen adapterintarve kotimaassakin matkaillessa. Charles Merz oli ensimmäinen, joka tajusi, että maa tarvitsee standardoitua, yhteensopivaa ja yleistä sähkönjakelua. Vuonna 1926 parlamentissa päätettiinkin kantaverkon perustamisesta ja jännitteen standardisoinnista.4

Sadassa vuodessa sähköstä on tullut koko yhteiskunnan toiminnan elinehto.
Sähkökatkon seurauksena valot ja kaikki muukin sähköllä toimiva sammuu, rahaliikenne ei toimi, kahden–kolmen tunnin kuluttua myös veden tulo lakkaa (vesi johdoissa ei enää kulje painovoiman ansioista, vaan sitä ohjataan pumppuasemilla jotka tarvitsevat sähköä). Liikenne pysähtyy; metro ja junat heti, autoliikenne tankkien tyhjennyttyä. (Suomessa on joitain huoltoasemia, joilla on varavoimakoneet.)
Jo sekunnin katko voi kaataa tietojärjestelmiä ja teollisuuden herkkiä prosesseja.

Suomen sähkön tuotantorakenne on varsin monipuolinen. Jos Suomea pidetäänkin logistisesti saarena, sähköverkkomme suhteen se ei sitä ole, siirtokapasiteettia on joka ilmansuuntaan. Olemme tiivisti liittyneet Pohjoismaihin ja Baltiaan – ja toki, on verkkoa Venäjällekin. Verkostoituminen on tarpeen, sillä sähköä ei voi varastoida. Sitä on tuotettava välittömästi kysyntään: Suomessa tehon riittävyys on koetuksella kovilla talvipakkasilla: huippukulutustilanteessa tarvitaan sähköntuontia.

Englantilaiseen jokapäiväiseen huippukulutustilanteeseen vuodelta 2008 voi perehtyä katsomalla Andrew Marr’in dokumenttisarjan ”Britain from Above” osan ”Teatime Britain” http://www.bbc.co.uk/britainfromabove/stories/people/teatimebritain.shtml jossa sikäläisen kantaverkon valvomossa seurataan tiukasti televisiota, milloin Eastenders päättyy ja 1,75 miljoonaa teekeitintä napsautetaan päälle: vesivoimalaitoksen turbiini on kytkettävä verkkoon sekunnilleen oikein, että teho ei putoa - ja lisäksi tarvitaan siirtokapasiteettia Ranskasta. Ehkä Manner-Euroopasta oli jotain iloakin Britannialle?

_______

Lähteet:

1 Kari Enqvist: Unohtuneen neron haudalla Yliopisto 1999, nro 10, s. 15
2 Iwan Rhys Morus: Michael Faraday and the Electrical Century s.114-115
3 May & Dolling: James May’s Magnificent Machines s. 145-146
4 May & Dolling: James May’s Magnificent Machines s. 150

 
 

Jaa artikkeli