Elintarviketeollisuus ja tuotannon jatkuvuus, osa 2

29.4.2014

Aihepiirit

Elintarvikehuolto

Suomessa on pari tuhatta elintarviketeollisuusyritystä. Näistä kuitenkin suuri osa – jopa yli 60 % – on pieniä, alle viisi henkilöä työllistäviä yrityksiä. Toisaalta kokonaisvolyymistä merkittävän osan tuottavat yhä harvemmat ja isommat tuotantoyksiköt. Kehitys on siis tältä osin analogista artikkelisarjan ensimmäisessä osassa kuvatun maatalouden rakennekehityksen kanssa – pyrkimys yhä suurempiin tuotantoyksiköihin. Huoltovarmuuden ja jatkuvuuden varmistamisen näkökulmasta tähän kehitykseen liittyy sekä etuja että haasteita. Sinällään elintarviketeollisuuden pienten, paikallisten tuotantoyksiköiden runsas määrä tukee viime aikoina esiin noussutta tarvetta kehittää alueellista ja paikallista varautumista.

Elintarviketeollisuusyrityksen ja toimipaikan tuotannon jatkuvuuden perusedellytyksiin – välttämättömiin tuotannontekijöihin – kuuluvat työvoima, perusraaka-aineet, energia, vesi, tiedonsiirto- ja tietojen käsittelyjärjestelmät sekä toimiva logistiikka. Oheisessa kaaviokuvassa on esitetty yrityksen tai sen toimipaikan keskeisiä ulkoisia riippuvuuksia. Seuraavassa tarkastellaan näistä kahta ehkä viime aikoina vähemmän käsiteltyä – työvoima ja vesi – tuotannon jatkuvuuden varmistamisen näkökulmasta. Varmistamisessa tulevat esille sekä tekniset (fyysiset) että menetelmälliset (toimintatapoihin ja – kulttuuriin liittyvät) mahdollisuudet.

Työvoima, kriittiset toiminnot ja tuotannon sopeuttaminen

Työvoiman osalta kysymys on lähinnä kahdesta perustekijästä: työvoiman riittävyys ja työntekijöiden osaaminen - ammattitaito. Tuotannon jatkuvuuden varmistamisen näkökulmasta on tärkeää, että tuotannon edellyttämä erikoisosaaminen varmistetaan riittävässä määrin. Tilanteet, joissa työvoiman riittävyys asetetaan koetteelle, ovat sellaisia, joissa työntekijät eivät syystä tai toisesta pääse suunnitellusti työpaikoilleen. Kyseessä voi olla tartuntatautiepidemia (pandemia) tai esimerkiksi rajuilma, jonka seurauksena liikkuminen ja samalla työmatkaliikenne hankaloituu.

Työvoimavajeeseen voidaan hakea ratkaisua vaikkapa tilapäistyövoiman käytön avulla. Jotta tätä mahdollisuutta voidaan vaadittavan erikoisosaamisen osalta edes jossain määrin hyödyntää, on yrityksen ylläpidettävä ajantasaisia yhteystietoja esimerkiksi yrityksestä hiljan eläkkeelle siirtyneistä henkilöistä. Heidän käytettävyytensä työtehtäviin on muutoinkin aina varmistettava. Kaikissa tapauksissa tarvittava erikoisosaaminen ja siihen liittyvät tiedot ja taidot hiipuvat kuitenkin suhteellisen nopeasti henkilön jätettyä päivittäisen työn. On hyvin epätodennäköistä, että nopeasti ilmenevään laajaan työvoimavajeeseen voitaisiin vastata pelkästään tilapäistyövoiman käytöllä. Näissä työvoiman vajetilanteissa tuotantoa on kyettävä sopeuttamaan tilanteen asettamien vaatimusten mukaisesti.

Tuotannon sopeuttamista joudutaan harjoittelemaan eri syistä ihan käytännössäkin. Pelkistäen tuo sopeuttaminen tarkoittaa sitä, että varmistetaan tiettyjen perustoimintojen jatkuminen ja keskitytään tuotannossa vain osaan normaalivolyymistä supistamalla tavallisesti valmistettavien tuotteiden kirjoa. Varautumisen kannalta tällä sopeuttamisvalmiudella vastataan myös muihin kuin työvoiman vähenemistilanteisiin. Myös raaka-aineiden saatavuuden tai vaikka tuotantoteknologian kunnossapidon ongelmat edellyttävät nopeasti tuotannon sopeuttamistoimia. Sopeuttamisvalmius edellyttää puolestaan sitä, että tuotantoyksikön toiminnot on luokiteltu ja niistä tuotannon jatkuvuuden kannalta kriittiset varmistettu mahdollisimman hyvin.

Kriittisten toimintojen varmistamiseen liittyy tärkeänä osana niiden edellyttämien työtehtävien määrittely. Tämän määrittelytyön jälkeen tulee varmistaa näiden työtehtävien osaaminen niin, että yrityksessä (toimipaikalla) on aina useampia henkilöitä, jotka hallitsevat nämä työtehtävät. Keinoina ovat työnkierto ja systemaattinen sijaisuusjärjestelmä – tuotannon jatkuvuuden kannalta kriittisen osaamisen hajauttaminen henkilöstön keskuudessa.

Vesihuolto ja yhteistoiminta

Elintarviketeollisuudessa vesi on sekä raaka-aine että hygieniatason ylläpidossa välttämätön aine. Elintarviketeollisuuden toimialoista juomateollisuudelle korkealaatuinen vesi on välttämätön perusraaka-aine. Myös monessa muussa tuotannossa tarvitaan runsaasti hyvälaatuista vettä. Tyypillisesti tällainen on esimerkiksi meijeriteollisuus. Vesihuollon ongelmatilanteissa tuotanto vaikeutuu kyllä vääjäämättä kaikissa elintarviketuotantolaitoksissa. Tavallisimmin nämä vesihuollon ongelmat liittyvät joko siihen, että vettä ei saada riittävästi tai siihen, että veden laatu ei vastaa sille asetettuja vaatimuksia.

Elintarviketeollisuusyritykset ja erityisesti ne, joiden tuotannossa tarvitaan runsaasti hyvälaatuista talousvettä, ovat pyrkineet varmistamaan veden saatavuuden eri tavoin. Perusratkaisuna on vaihtoehtoisten vesilähteiden käyttö. Tämä voidaan toteuttaa joko yhteistyössä alueen vesilaitoksen kanssa tai sitten yrityksellä voi olla oma varavesilähde. Niissä toimipaikoissa, joissa veden tarve on vähäisempi, voidaan vesihuollon ongelmatilanteissa turvautua veden säiliöajoneuvokuljetuksiin. Osassa toimipaikoista onkin tehty järjestelyjä, joissa vesi voidaan siirtää suoraan säiliöautosta liitäntäletkulla toimipaikan vesijohtojärjestelmään.

Viljo Holopainen:

Sopimukset ovat tuotannon jatkuvuuden varmistamisen näkökulmasta hyvin keskeisiä.

 

Vesihuollon ongelmissa on tärkeää tiivis yhteistyö vesilaitoksen ja yritysten välillä. Tätä yhteistoimintaa ja sen merkitystä myös tuotannon jatkuvuuden varmistamisessa on pyritty viime vuosina korostamaan. Tiivis yhteistyö veden toimittajan ja käyttäjän välillä lisää keskinäistä tietoutta toiminnan luonteesta. Hyvä tiedottaminen vesilaitosten suunnalta elintarvikeyrityksiin esimerkiksi vesijohtoverkon muutostöistä ja niihin liittyvistä vaikka hyvin vähäisistäkin riskeistä on tehokas keino eliminoida tai ainakin minimoida mahdollisia tuotepilaantumisia.

Veden hankintaan (elintarviketeollisuusyrityksen suunnasta tarkastellen) ja veden toimittamiseen (vesilaitoksen suunnasta tarkastellen) liittyy sopimuksia ja sopimuskulttuuria. Sopiminen ja sopimukset ovat olleet hyvinkin kirjavia. On ollut pelkkiä teknisiä liittymäsopimuksia tai siten tiettyyn vakioformaattiin laadittuja hyvin pelkistettyjä kirjallisia sopimuksia, joiden päivittämiselle ei ole koettu kovin herkästi tarvetta. Sopimukset ovat kuitenkin myös tuotannon jatkuvuuden varmistamisen näkökulmasta hyvin keskeisiä. Jo se, että sopijapuolet tuntevat toistensa toimintaa riittävässä määrin, tapaavat suhteellisen säännöllisesti sekä välittävät keskenään sopimussuhteen kannalta tarpeellisia tietoja puolin ja toisin, on omiaan tehostamaan myös häiriötilanteiden hallintaa ja toimintojen keskinäistä yhteensovittamista. Kun tähän liitetään vielä keskinäiset häiriötilanteiden hallintaa ja jatkuvuuden varmistamista palvelevat toimenpiteet ja niiden yhteinen käsittely, ollaan jo kohtuullisen hyvällä sopimuskulttuurin tasolla. Tästä onkin jo olemassa hyviä esimerkkejä.

Lopuksi

Edellä on käsitelty kahta elintarviketeollisuuden yrityksen tai sen toimipaikan tuotannon jatkuvuuden kannalta keskeistä perustekijää - työvoimaa ja vettä. Tämä ei tarkoista sitä, että muut tuotannon kannalta välttämättömät tekijät olisivat jotenkin vähemmän merkityksellisiä. Kyllä kaikki oheisen kaavion esittämät ja vielä joukko sen ulkopuolisiakin tekijöitä ovat tärkeitä. Tärkeyden voi testata hyvin yksinkertaisesti raakkaamalla kyseisen tekijä kuvasta pois. Poistipa siitä minkä tahansa, niin kyllä tuotanto vaikeutuu tai jopa ennen pitkää loppuu kokonaan.

Nuo kaksi valikoituivat tähän tarkasteluun siksi, että niiden varmistamiseen liittyy sekä teknisiä ja materiaalisia että paljon myös toiminnallisia, kulttuurisidonnaisia ulottuvuuksia. Loppuun voidaankin asettaa vielä pari tätä ”kulttuurisidonnaisuutta” luotaavaa kysymystä, joihin mahdollisia vastauksia miettiessä toivon mukaan ajatus juontuu artikkelin tarkoitusperien suuntaan. Ja nuo kysymykset ovat: Miten helppoa on kriittisen osaamisen hajauttaminen yrityksessä tai sen toimipaikalla ja mitkä tekijät hajauttamiseen vaikuttavat? Miten helppoa on tuotteen tai palvelun toimittajan ja ostajan päästä täysin avoimeen ja luottamukselliseen yhteistoimintasuhteeseen (kumppanuuteen) niin, että myös omaan toimintaan liittyvät riskit ja keinot riskein realisoitumisen varalle voidaan käsitellä yhdessä?

Viljo Holopainen

Poolisihteeri

Elintarviketeollisuuspooli

 

 

 
 

Jaa artikkeli