Huoltovarmuutta ei voi unohtaa

26.10.2015
Milla Anttila

Aihepiirit

Elintarvikehuolto

Suomessa alkutuotannon huoltovarmuudella on pitkät perinteet ja sen tarpeellisuuteen suhtaudutaan erittäin vakavasti. Euroopan mittakaavassa Suomen huoltovarmuus on järjestetty esimerkillisellä tavalla, useimmissa Euroopan maissa sitä ei nimittäin ole järjestetty mitenkään. Vain Sveitsissä on Suomen kaltainen, pitkälle kehittynyt ja lakiinkin kirjattu huoltovarmuus strategia. Esimerkiksi Ruotsissa on vasta hiljattain herätty todellisuuteen huoltovarmuus strategian tarpeesta. Euroopan unionin tasolla huoltovarmuuteen alkutuotannon näkökulmasta ei ole otettu todellista kantaa, vaan Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) rakenteiden - jäsenmaiden erikoistumisen ja yhteisten markkinoiden - katsotaan tyydyttävän alkutuotannon huoltovarmuustarpeen.

Euroopan unionin toimivalta huoltovarmuusasioissa perustuu pitkälti yhteisvastuun henkeen ja solidaarisuusvelvoitteisiin, jotka on määritelty Lissabonin sopimuksessa 2009. Yhteisölainsäädännön piiriin huoltovarmuusasiat eivät toistaiseksi kuulu, vaikka niiden tärkeyttä korostetaan EU:n strategisissa linjauksissa. Huoltovarmuutta koskevien kriisien varalle EU:lla ei ole yhteistä politiikkaa. Nato sen sijaan on huomioinut huoltovarmuustarpeen siviilivalmiuden suunnittelulla (Civil Emergency Planning, CEP). Sen lähtökohtana on, että vaikka siviilivalmiuden suunnittelu on ensisijaisesti kansallinen tehtävä, valtiot eivät enää voi luottaa puhtaasti kansallisiin ratkaisuihin laajamittaisissa hätätilanteissa. Nato pitää yllä siviiliasiantuntijoiden verkostoa, joka varautuu poikkeustilanteisiin. Naton siviilivalmiustoimintaa ohjaa ja koordinoi siviilivalmiussuunnittelukomitea (Civil Emergency Planning Committee, CEPC), joka koordinoi valmiussuunnittelua myös ruoan ja maatalouden osalta.

Euroopan unionin tasolla ruokaturvaa koskevat haasteet ovat pitkälti samoja kuin kansallisellakin tasolla. EU:ssa mittakaava vain on moninkertainen. Ruokaturvaa koskevat haasteet liittyvät ruoan saatavuuteen, vakaaseen tuotantoon, ruoan kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen, tuotannon erikoistumiseen sekä markkinoiden epävakauteen. Maailmantalouden heilahtelut ja kansainvälisen politiikan tapahtumat kurittavat rankasti myös maataloutta, kuten viimeaikoina on nähty. Euroopan unioni perustuu keskinäisriippuvuuteen, eikä maataloustuotanto poikkea tästä. Lähes kaikkien jäsenmaiden maatalous on riippuvainen tuotantopanoksista.

Unionin yhteinen maatalouspolitiikka ei korosta jäsenmaan ruoantuotannon omavaraisuutta. Omavaraisuus pyritään saavuttamaan kollektiivisesti unionin alueella yhteisten markkinoiden kautta. Euroopan unioni onkin hedelmiä lukuun ottamatta omavarainen, eri jäsenmaissa sen sijaan on tuotannon erikoistumisen takia huomattavia eroja omavaraisuudessa.

Euroopan unionin vastaus ruokaturvan takaamiseen ja toteutumiseen on vahva yhteinen maatalouspolitiikka. Viimeisimmässä yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa ruokaturva nostettiin yhdeksi tärkeimmistä haasteista, joihin YMP:n pitää pystyä vastaamaan. Ruokaturvan toteutumisen kannalta yhteinen maatalouspolitiikka ei ole vielä joutunut todelliseen testiin. YMP:n kyky vastata haasteeseen mitataan vasta todellisen yhteiskuntarauhaa järkyttävän äkillisen tai pitkittyneen kriisin yhteydessä. Varmana voidaan kuitenkin pitää sitä, että jossain vaiheessa kyky tullaan mittaamaan. Tästäkin syystä yhteisen maatalouspolitiikan avainasioita tulee olla monipuolisen ja korkealaatuisen maataloustuotannon säilyttäminen koko EU:n alueella.

Euroopan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa ja sen tiettyjä instrumentteja - esimerkiksi tukijärjestelmää - vastustavat tahot hyökkäävät yhteistä maatalouspolitiikkaa vastaan toteamalla, ettei EU:n ole järkevää massiivisesti panostaa ruokaturvan toteutumiseen, ruokaa voidaan heidän mukaansa tarvittaessa tuoda alueille, joissa sitä ei ole järkevä itse tuottaa. He penäävät politiikan tekijöiltä todellista riskianalyysien tekemistä; mihin voimme varautua, mihin on järkevää varautua? Mikä sitten on todennäköistä ja mikä mahdollista. Muutama vuosi sitten asiantuntijat olivat lähes yksimielisiä siitä, ettei aseellinen konflikti Euroopan maaperällä ole mahdollinen. Sittemmin tämäkin nähtiin.

 
 

Jaa artikkeli