Onko hiljaisen hälytyksen aika?

30.3.2016

 

Hallintotieteiden tohtori Juhani Kivelä väitteli helmikuussa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa yhteiskunnan häiriötilanteiden hallinnasta.

Kivelä arvioi väitöskirjassaan Hiljainen hälytys - Yhteiskunnan häiriötilanteiden hallinnan tila vuosina 2012 -2014, että suomalaisen yhteiskunnan häiriöiden hallinta ja varausjärjestelyt eivät vastaa kaikin osin nykytilanteen vaatimuksia.

Kirjoittajalla on poikkeuksellinen näkökulma hallinnon rakenteisiin, sillä hän työskenteli koko 1990-luvun valtiovarainministeriön hallinnollisena alivaltiosihteerinä ja valmiuspäällikkönä, ja toimi sitä ennen Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana.

Juhani Kivelä uskoo, että perinteinen pohjoismainen lintukotoajattelu on tulossa tiensä päähän, eikä sisäistä turvallisuutta voi enää pitää itsestäänselvyytenä. ”Yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta on ulkoinen ja sisäinen turvallisuus. Jos ei ole turvallisuutta ei ole hyvinvointia.”

Kivelä väitteli nyt toistamiseen, edellinen väitöskirja oli hallintotieteen alueelta ja käsitteli valtiokonsernin talousohjauksen tilaa. Hän haastatteli työtään varten 130 turvallisuusasioiden parissa toimivaa henkilöä eri puolilla maata ja pyysi heiltä arviota häiriötilanteiden hallinnan tilasta oman työnsä kannalta.

”Halusin tutkia häiriötilanteiden hallintaa käytännön toimijoiden näkökulmasta ja siten edetä hallintopyramidia alhaalta ylös. Pääkaupunkiseutu ja eri maakunnat poikkeavat toisistaan sisäisen turvallisuuden uhkien ja niiden hallinnan kannalta, joten luotettavan tilannekuvan saaminen edellytti koko maata kattavia haastatteluja ja runsaan vuoden matkustamista”, Kivelä kuvaa työtään.

”Sen verran valtionvarainministeriöllä näyttää olevan arvovaltaa, että kukaan ei kieltäytynyt, kun tällainen jo kymmenen vuotta sitten eläköitynyt virkamies pyysi audienssia. Päinvastoin kaikki olivat erittäin avuliaita.”

Parempaa yhteistyötä tarvittaisiin

Kivelä käyttää tutkimuksessaan kriisin ja häiriötilanteen käsitteitä, jotka tavallisessa arkipuheessa sekoittuvat. Häiriötilanteet voidaan hallita viranomaisten toimesta paikallisella tai alueellisella tasolla, mutta kriisit vaativat valtion tason puuttumista.

”Esimerkiksi viime syksyn maahanmuuton kokonaisuuden kohdalla voidaan puhua tyypillisestä kriisistä, joka toisaalta aiheutti monenlaisia paikallisia ja alueellisia häiriöitä.”

Häiriötilanteet voidaan hallita viranomaisten toimesta paikallisella tai alueellisella tasolla, mutta kriisit vaativat valtion tason puuttumista.

 

Kivelä on tarkastellut häiriöiden ja kriisien hallintaa viranomaisten, kuntien ja vapaaehtoistoimijoiden kolmikantaisen yhteistyön näkökulmasta, sillä se edellyttää viranomaisten ja muiden toimijoiden tavanomaista laajempaa tai tiiviimpää yhteistoimintaa ja viestintää.

Keräämänsä aineiston pohjalta hän arvioi, että häiriötilanteiden hallinnan tila oli tutkimusajankohtana vuosina 2012 -2014 kentällä toimivien viranomaisten näkökulmasta jäsentymätön eikä vastannut vaatimuksia.

”Lisäksi työni aikana turvallisuustilanne muuttui olennaisesti ja juuri häiriötilanteiden hallinnasta tuli aiempaa tärkeämpi kokonaisturvallisuuden osa-alue. Ja sen ongelmien myötä myös kokonaisturvallisuuden hallinta näytti puutteelliselta.”

Kivelän näkemys on ristiriidassa virallisen linjauksen kanssa, jonka mukaan asiat ovat kunnossa, eikä tarvetta kehittää erityisiä säännöksiä menettelytavoista häiriötilanteissa ole.

”Suurin syy takaperoiseen kehitykseen ovat tällä vuosituhannella tehdyt lukuisat säädös- ja rakenneuudistukset, erityisesti läänien lakkauttaminen, jotka on tehty säästösyistä ja joiden kohdalla ei ole mietitty niiden vaikutuksia turvallisuustilanteiden hallintaan ja alueelliseen viranomaisyhteistyöhön”, Kivelä pohtii.

”Rakenteellisista ongelmista huolimatta häiriötilanteiden hallinta näyttää kuitenkin tähän asti onnistuneen tyydyttävästi, sillä esimerkiksi viime syksyn pakolaiskriisin aikana viranomaiset pystyivät improvisoimaan ja tekemään yhteistyötä vapaaehtoisten kanssa. Tämä vahvuus ikävä kyllä estää päättäjiä näkemästä järjestelmän rakenteellisia puutteita.”

Maanpuolustuksesta kokonaisturvallisuuteen

Kivelä on ollut nykyistä Huoltovarmuuskeskusta valmistelleen työryhmän puheenjohtaja ja hän on seurannut sen toimintaa myöhemminkin tiiviisti. Hänen mielestään moni tutkimuksessa esiin noussut ongelma vaikuttaa myös huoltovarmuusorganisaation toimintaan, vaikka hän joutuikin rajaamaan huoltovarmuusasiat tutkimusalueensa ulkopuolelle.

”Huoltovarmuusorganisaatio ja -ajattelu on kehittynyt paljon sitten 1990-luvun, mutta maailmantilanne ja uhkakuvat ovat muuttuneet vieläkin nopeammin. Valtioneuvoston varsin tuore päätös huoltovarmuustoiminnan tavoitteista vuodelta 2013 onkin jo hyvää vauhtia vanhenemassa”, Kivelä arvioi.

Huoltovarmuuskeskus on Kivelän mielestä EU:n sisällä parhaiten toimiva varautumisorganisaatio. Silti sen toiminnassa tuntuu vielä liikaa kylmän sodan ajoilta peräisin oleva sotaan varustautumisen perinne.

”Vaikka nykyisin puhutaan jo poikkeusoloista ja jatkuvuudenhallinnasta, perinteinen sotilaallinen maanpuolustus on edelleenkin se perälauta, jolla varustaudutaan ulkoiseen hyökkäykseen. Koko ajattelu pitäisi kääntää päälaelleen ja lähteä realistisemmista uhkakuvista.”

Kivelä pitää ongelmallisena, että HVK:n hallituksesta puuttuu sisäisen turvallisuuden vastuuministeriön eli sisäministeriön edustus, eikä sisäministeriöllä ole operatiivista eikä strategista merkitystä huoltovarmuusorganisaation toiminnalle.

Myöskään kuntien rooli ei ole selkeästi esillä.

”Kuntien asema on muutenkin erikoinen valtakunnassa. Niihin suhtaudutaan merkillisen väheksyvästi, vaikka ne vastaavat suurimmasta osasta ihmisille elintärkeistä toiminnoista ja niiden rooli jatkuvuuden hallinnassa ja kriisien jälkihoidossa on keskeinen. Hätäkeskuksetkaan eivät hälytä kuntia.”

Alueiden mentävä aukko

Kivelä muistuttaa, että valtakunnassa on lääninhallitusten lakkauttamisen jälkeen vain kaksi yleishallintoviranomaista – Valtioneuvosto ja kunnat.

”Niiden välissä on sisäisen turvallisuuden hallintajärjestelmässä aluetason aukko, mikä haittaa selvästi viranomaisyhteistyötä. Virhe tunnustetaan, mutta yhdelläkään viranomaisella ei näytä olevan selkeää kuvaa miten tilanne pitäisi korjata”, Kivelä kertoo.

Juhani Kivelä

Alueellista turvallisuuskoulutusta tulisi suunnata perinteisestä maanpuolustuskoulutuksesta vastaamaan häiriötilanteiden ja kokonaisturvallisuuden hallinnan tarpeisiin.

 

”Vaikka sote- ja aluehallintouudistuksessa keskeinen turvallisuusvastuu siirtyy pelastuslaitosten mukana maakunnille, tässäkään hallinnollisessa uudistuksessa ei ole pidetty huolta turvallisuudesta ja viranomaisyhteistyöstä aluetasolla. Poliisikin on tähän asti katsonut pystyvänsä hoitamaan sisäisen turvallisuuden yksinään. Muuttuneessa turvallisuustilanteessa en usko, että se on enää mahdollista.”

Kivelä peräänkuuluttaakin alueellisen turvallisuuskoulutuksen suuntaamista perinteisestä maanpuolustuskoulutuksesta vastaamaan häiriötilanteiden ja kokonaisturvallisuuden hallinnan tarpeisiin.

”Iso kysymys on myös viranomaisten keskinäinen viestintä ja tiedonkulku sen jälkeen, kun hätäkeskukseen tai muulle viranomaiselle on tullut ilmoitus poikkeavasta tilanteesta. Tämäkin on erittäin tärkeä alue, joka olisi oman tutkimuksensa arvoinen”, Kivelä sanoo.

”Viestinnässä on lähes aina katkoksia, jotka haittaavat viranomaisten yhteistoimintaa. Ja miten esimerkiksi erilaiset ulkoistukset vaikuttavat viestintään poikkeustilanteissa? Mielestäni olisi juuri Huoltovarmuuskeskuksen ominta aluetta tukea viestinnän ja viestijärjestelmien lujittamista ja siihen liittyvää tutkimusta.”

Jussi-Pekka Aukia

Teksti ja valokuvat

 

Näin Juhani Kivelä arvioi Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa

 



 

 

 

Jaa artikkeli